| Historia |
|
Inkeri Angelin perusti Ideapajan vuonna 1975 omakotitalonsa alakertaan. Hän oli jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle kotisisaren työstään. Työssään hän oli oppinut paljon erilaisia taitoja ja ideoita, joita hän halusi jakaa muillekin toteutettavaksi. Aluksi Inkku toimi vuosia yksin ohjasi ja opasti keksi ja kehitteli. Hänen neljä lastaan auttoivat mahdollisuuksien mukaan. Pajan toiminta siirtyi Korsotalolle jossa toiminta jatkui 14 vuotta. Siellä järjestettiin kaikille avoimia kädentaitokursseja sekä tilauskursseja pajalla ja niitä pidettiin myös pajan ulkopuolella. Korsotalolla järjestettiin myös perinteisiä pihatapahtumia mm. vammaisille, joissa pelattiin, leikittiin ja paistettiin lettuja ja makkaraa. Korsotalo purettiin vuonna 2002 ja paja muutti Korson kirkon yhteyteen seurakuntayhtymän tiloihin. Pajan toiminta siellä jäi lyhytaikaiseksi, sillä tilaan aloitettiin peruskorjaus ja pajan oli muutettava taas. Uudet tilat onneksi löytyivät ja paja muutti helmikuussa 2005 Korson ydinkeskustaan osoitteeseen Korsonpolku 4. |
