Koronaseinä

Onko Koronassa hyvääkin?

Raili Eronen

Herään aamulla uuteen päivään.

Ei ole kiirettä mihinkään.

Ei odota kirjakerho, ei kuntosali,

ei ole kokousta, ei palaveriä,

ei kirjoituspiiriä, ei elokuvia,

ei runojen esitystä, teatteria,

ei  päivä- jumppaa, ei opiskelua.

ei  mitään muutakaan menoa.

Voin nukkua vaikka puoli päivää.

Eihän tässä ole huolen häivää.

Tämähän on kuin jouluna:

Kaikki pysyvät kiltisti kotona.

 

Kyllä meistä vanhoista huolehditaan

apua annetaan ja tarjotaan.

Kaupunkikin soittaa ja kyselee:

Kuinkas teillä siellä arestissa menee.

No, mikäs meillä täällä on ollessa

kun nyt olemme kodeissa tallessa.

 

Ei oikein tiedä, onko arki vai pyhä,

kun päivät menevät sekaisin yhä

olisi mukava tavalliseen arkeen palata,

jotta vois tuttujakin tavata.

 

 …I wish that someday I could sit on the railing of the bridge that’s near the junction of S Main St and Waughtown St. The place looked like from the movie ”Apocalypse Now.” The way how the vegetation had taken over the man-made structures, it made me think about Earth without human beings. Today, I understand that the vision I once had could soon be the reality. Before that happens, I continue to pet my fluffy robot seal: it’s an artificial pet the Japanese invented a few years back to cheer up the men and the women inside the nursing homes and hospitals. My ”insanely Jewish mother” sent it to me a month ago, so I would not snap because of the lack of physical closeness.

lue koko tarina:

The New Normal_Paula_Puolakka